Tämän herkullisen viisireseptisen matkan viimeinen etappi Sari Spåran Parhaat Pastat -reseptikirjan maailmassa päättyy varsin klassiseen reseptiin: lihapullat kermakastikkeessa! Resepti sijaitsee kirjan sivulla 104, mutta ilokseni löysin sen myös Sweet Food O’Mine blogista.
Kermainen lohturuoka suoraan lapsuudesta
Resepti oli mutkaton ilman turhia hifistelyjä. Siis kotiruokaa, joka valmistuu arkena ilman stressiä.
Lihapulliin kostukkeeksi valitsin kermaviilin, joka toi lihapulliin mukavaa kermaisuutta ja sopivaa täyteläisyyttä. Taikina jäi melko löysäksi, eikä siitä oikein saanut pyöriteltyä siistejä pullukoita. Tarkistin pariin kertaan nesteen määrän reseptistä, koska 2 dl tuntui melko isolta määrältä näin pieneen taikinaan. Uunissa lihapullat päästivätkin reippaasti nestettä ja rasvaa, mutta makuun se ei onneksi vaikuttanut negatiivisesti.
Kastike keittyi kasaan kuin itsestään. Se valmistuu yksinkertaisista aineksista, juuri niin kuin hyvän kotikastikkeen kuuluukin. Tässä reseptissä hapokkuutta tuotiin tomaattisoseella. Itse käytän lihapulla- ja nakkikastikkeissa töräyksen ketsuppia tuomaan happoa ja väriä. Taidan tulevaisuudessakin pitäytyä ketsupissa, koska tuntuu turhalta avata kokonainen purkki tomaattisosetta, kun kastikkeeseen sitä tarvitaan vain ruokalusikallinen.
Mitä mukaan lautaselle?
Lautaselle päätyi samettisen kermaisen lihapullakastikkeen lisäksi överi perunamuusi (kermalla, voilla ja ruohosipulilla maustettuna tietenkin!) sekä Myrttisen taivaallisen hyviä valkosipulimaustekurkkuja tuomaan pientä potkua ateriaan. Makumaailma todella osui ja upposi! Komponentit tukivat hienosti toisiaan.
Lihapullat olivat pehmeitä, mehukkaita ja sopivasti maustettuja. Kastike toi mieleen ala-asteen kouluruoan, tosin hyvällä tavalla. Tämä on sellaista ruokaa, jota uskaltaisin tarjota nirsommallekin ruokailijalle.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä lihapullakastike-reseptiä! Jos kaipaat jotain tuttua ja turvallista, lapsuuden makumuistoja, niin tämä on SE resepti.
Ensi viikolla on luvassa yhteenveto koko Parhaat Pastat -kirjasta. Oliko kirja hintansa väärti vai kannattaako jättää hyllyyn? Lisää tavallisen tallukan mielipiteitä luvassa, joten pysyhän kuulolla!
Neljännen testattavan reseptin kohdalla Sari Spåran Parhaat Pastat -keittokirjassa otettiin käyttöön ilmeisen minimalistinen nimeämislinja: reseptin nimi oli Kinkku-pastasalaatti 1. Hörähdin ääneen. Onko seuraavaksi tulossa ”Tonnikalapastasalaatti 2 – Paluu hellan ääreen”? Mutta ei pastasalaatti nimeä pahenna, jos ei nimi pastasalaattia. Tämä resepti löytyy kirjan sivulta 108.
Vaatimaton nimi, entä maku?
Ohje itsessään oli juuri niin helppo ja suoraviivainen kuin nimi antoi odottaa. Periaatteessa: pilko, sekoita, jätä rauhaan. Ainekset olivat arkiset. Kinkkua, pastaa, maustekurkkua, sipulia ja kirsikkatomaatteja. Ei mitään ihmeellistä. Kaikki löytyi lähimarketin hyllystä ilman erityistä etsimistä.
Kastike oli yhtä mutkaton kuin itse salaatti. Se toimitti tehtävänsä, mutta ei herättänyt erityisempiä fiiliksiä suuntaan tai toiseen. Teki mitä pyydetään, ei enempää, ei vähempää.
Meillä Kinkku-pastasalaatti 1 päätyi illallispöytään grillatun ryynimakkaran ja chilisen mausteisten bataattilanttien seuraksi. Pisteet yhteispelille: makean chilinen bataatti ja rasvainen makkara ottivat pääroolin ja pastasalaatti hoiti lisukkeen tehtävän oikein hyvin.
Jos eristetään Kinkku-pastasalaatti 1 koko ateriasta, niin tällä kertaa jäätiin vähän vaimeanlaimean lopputuloksen puolelle. Makua olisi saanut olla enemmän. Ehkä ripaus lisää jotain suolasta, pientä kirpeyttä ja jotain potkua? Nyt se oli kuin minä juhlissa: paikalla, mutta kukaan ei muista oliko oikeasti paikalla.
Toinen mahdollisuus tuunauksen avulla
En halua tuomita tätä reseptiä yhdellä kokeilulla. Olen ruoan tuunaaja, reseptiaktivisti, jonka on hankala hyväksyä keskinkertaisuutta illallispöydässään. Tämä pastasalaatti ansaitsee uuden mahdollisuuden!
Suunnittelin vaihtavani kinkun tilalle suolamakkaraa, koska salaatti toden teolla kaipaa jotain suolaisuutta nostamaan sen uudelle tasolle. Kokeilen lisätä myös puolikkaan Granny Smith -omenan tuomaan happoa ja makeutta. Kastikkeeseen ehdottomasti lisää valkosipulia ja ehkä pieni turistus sitruunanmehua. En ole luopunut toivosta, mutta en myöskään aio taistella tämän reseptin puolesta.
Seuraavana iltana Kumppani kaiveli pastasalaatin jämät jääkaapista ja paritti sen yhteen grillatun Jalotofun AASIA-tofun kanssa. Kuulosti melko eksoottiselta yhdistelmältä, mutta kuulemma toimi yllättävän hyvin yhteen.
Tässä kohtaa mietin, oliko resepti oikeastaan suunniteltu tällaisiin tilanteisiin: toimimaan pohjana, jota tuunataan persoonallisemmilla aineksilla. Se on hyvä valinta silloin, kun syöjinä on suuri porukka, joka ei ole kiinnostunut sen kummemmista makuseikkailuista.
Lopputulema: ihan OK. Mieto, varma ja vähän tylsä. Suurimpana vahvuutena yksinkertaisuus, jonka päälle on helppo rakentaa.
Parhaat Pastat -keittokirjan makumatka on edennyt lähes loppuun, ja jäljellä on enää yksi resepti ennen lopullista tuomiota. Viimeinen ohje herätti minussa lämpimän nostalgisen fiiliksen ja lapsuuden makumuistot suorastaan tulvivat pintaan. Pysy kuulolla, luvassa on viimeinen testikierros!
Buffalokanapasta – kolmen juuston ja chilin rakkauslapsi
Joskus keittokirjaa selatessaan törmää reseptiin, joka ei vain houkuttele, vaan suorastaan huutaa kokeilemaan. Sari Spåran Parhaat Pastat -keittokirjan lupaus Buffalokanapastan kohdalla oli kova: ”vastustamattoman herkullista”. Tällaisissa tilanteissa sisäinen skeptikkoni usein nostaa päätään, mutta nyt on pakko myöntää, että lupaus lunastettiin ja vielä korkojen kanssa. Annos oli HERKULLINEN.
Juustoa juuston perään ilman ähkyä
Kolmen juuston (tuorejuusto, mozzarella ja cheddar) yhdistelmä kuulosti alkuun hieman hurjalta ja raskaalta. Mielikuvissani Buffalokanapasta oli kuin sulaa juustolaavaa, joka vaatisi aterian jälkeen tiukan pötkötin vaakatasossa ja pitkän elpymisajan. Mutta mitä vielä, kastike oli yllättävän kevyt ja siinä oli potkua! Juustot sulautuivat toisiinsa kuin polygamiset rakastajat täydentäen toisiaan juuri oikeissa kohdissa. Juustojen yksilöllisiä makuja ei hakemallakaan erottanut, koska ne loivat yhdessä täyteläisen pehmeän pohjan Buffalo-kastikkeen potkulle.
Ohjekin oli sellainen, mitä arjessa kaipaa. Simppelin selkeä ja nopeasti toteutettavissa ilman kylän pikkumarkettiin säntäämistä. Kaikki löytyi mozzarellaa lukuun ottamatta valmiiksi kaapista ja broilerinkin Kumppani valmisti hiiligrillissä mehukkaan savuisen makuiseksi. Hiiligrillin tuoma maku toi ruokaan uutta syvyyttä, jota pannulla paistamalla ei saa aikaan.
Minulle henkilökohtaisesti Buffalo-kastikkeen tulisuus oli ehkä aavistuksen liikaa. Ensi kerralla testiin otetaan asteen miedompi Buffalo-kastike ja jätän chilirouheenkin kokonaan pois. Hauskaa kyllä, yön aikana jääkaapin uumenissa aterian maut olivat tekeytyneet ja seuraavan illan annos maistui edellistäkin herkullisemmalta. Maut olivat pehmentyneet ja tulisuus oli tasoittunut. Lisäsin annokseni päälle reilusti tuoretta ruohosipulisilppua, joka toi kivasti raikkautta ja väriä.
Tässä reseptissä oli mukana kaikkien aikojen lempiraaka-aineeni: Ranch-dippijauhe! Olen dippijauheiden suurkuluttaja. Käytän niitä kermaviilidipin lisäksi leivonnassa, piirakoissa ja kyllä vain, lisämaustan sipsini ja maissinaksuni usein ranchilla. (Kokeile tätä ilmaista vinkkiä: kaada pussillinen maustamattomia maissinaksuja tai popkornia kulhoon ja ripottele niiden päälle dippijauhetta. Sekoita kunnolla, nauti entistä paremmista napposistasi ja kiitä minua myöhemmin.)
Maankuulut (itsekehu haisee ruudun toiselle puolelle asti…) tonnikalapiirakkani – ja pasteijani saavat ikonisen (kröhöm…) makunsa Taffelin Ranch-dippijauheesta. Syön myös usein lounaaksi kasvis- ja juustotikkuja kevytkermaviiliin tehdyn dipin kanssa. En vaan saa tarpeekseni näistä dippijauheista.
Kumppani ei ole yhtä innostunut Ranchin mausta kuin minä, mutta tässä ruoassa hän ei olisi edes huomannut sen olemassaoloa, ellen olisi paljastanut tätä reseptin pientä salaisuutta. Hänen arvionsa ateriasta oli ”täyteläisen maukas ja juuri sopivasti potkua”. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta mutta olimme kuitenkin molemmat yhtä mieltä siitä, että ruoka oli hitti. Nelijalkainen ruokakriitikkommekin, Terrieri, osoitti suurta kiinnostusta pastaa kohtaan. Rouva Ranchinrakastaja ehti lipaista yhtä pennaa ennen kuin ehdin väliin.
Yhteenvetona: Buffalokanapasta oli juuri sitä mitä kirja lupailikin. Kolmen juuston mausteinen harmonia Ranch-kruunulla. Suosittelen kokeilemaan grillatulla broilerilla, se on kuin piste iin päälle. Resepti jää varmasti arkikäyttöön!
Parhaat Pastat -kirjasta kokeilen vielä kahta muuta reseptiä ennen kuin julkaisen lopullisen tuomioni kirjan ja reseptien laadusta. Tähän mennessä opus on vaikuttanut oikein hyvältä kotikokille sopivalta keittokirjalta, jossa on reseptejä vähän jokaiseen makuun. Ensi viikolla palataan takaisin pastasalaatin pariin!
Sapuskarinnan koekeittiössä testataan toista reseptiä Sari Spåran kirjasta Parhaat Pastat. Sarjan ensimmäisessä postauksessa kokkasin Halloumipastaa ja jäin pohtimaan, olenko edes pastaihminen. Selväksi tuli ainakin se, että tomaatin ja halloumin suhde perustuu rakkaudelle ja toistensa ymmärtämiselle (lue: se oli oikeasti aika hyvää!). Tällä kertaa vuorossa on Paholaisen Pasta-Munasalaatti, joka löytyy kirjan sivulta 36. Nimi lupailee syntisiä makuja, mutta jääkö lopputulos lempeäksi lounaaksi?
Helppo, arkinen ja grilliruoalle sopiva
Valmistin ohjeesta puolikkaan annoksen, koska ruokailijoita oli tasan kaksi (+ terrieri maistoi vain vähän) ja jos jokin elämässä on totta, niin tämä: ”söin liikaa pastasalaattia”.
Resepti oli alusta asti mukavan suoraviivainen: pastaa, kananmunaa, majoneesia, turkkilaista jogurttia, sinappia, omenaviinietikkaa, paprikajauhetta, kurkkusalaattia ja sellerinvartta. Simppeli yhdistelmä, jonka ainekset löytyivät vaivatta pienestä lähimarketista.
Koska päivän menussa oli muutenkin grilliruokaa, valinta pastasalaattiin osui käytännöllisistä syistä. Kylmä lisuke kuumana päivänä oli juuri sitä, mitä grilliruoka-annokseen kaivattiin.
Kärisevät munat
”Airfryerissa valmistuu täydelliset ”keitetyt” munat. Todista minut vääräksi!” Tämän olisin halunnut kirjoittaa, jos airfryer-kokkaukseni olisi onnistunut ilman räjähtänyttä kananmunaa ja karmeaa kärvähtäneen munan katkua. Onneksi vain yksi munista räjähti. Seison edelleen (vain yhdellä jalalla tosin aiemman kokemukseni perusteella) sen takana, että 13 minuuttia 130 asteessa tekee täydellisen kypsän kananmunan airfryerissa.
Resepti itsessään oli ilo valmistaa! Ei kikkailua tai erikoistekniikoita. Perushyviä raaka-aineita ja loogisesti etenevä resepti. Munaräjähdyksen lisäksi keittiössä ei koettu sen kummempaa draamaa.
Miltä maistui Paholaisen pasta-munasalaatti?
Valmis pastasalaatti päätyi lautaselle täydelliseksi grillatun broilerinrinnan ja aavistuksen…. no, mustuneiden bataattilanttien seuraksi. Kokonaisuus toimi yllättävän hyvin yhteen.
Resepti oli minusta vähän… MEH. Ei huono, mutta ei sykähdyttäväkään. Pahin synti reseptiä tehdessä saattoi olla jääkaapista napattu makea kurkkusalaatti, joka teki pastasalaatista liiankin pehmeänmakuisen ja taittoi sen särmää. Olisin kaivannut lisää jonkinlaista suolaisuutta ja ehkä pientä potkua chipotlen tai jonkin muun chilijauheen muodossa. Käytin reseptissä myös ainoata jääkaapista löytynyttä sinappia, dijonia, mikä varmasti muutti jonkin verran makuprofiilia alkuperäisestä. Ehkä oikealla väkevämmällä sinapilla ja vähemmän makealla kurkkusalaatilla tämä pastasalaatti olisi ollut enemmän paholaisen makuun eikä enkelten juhlabrunssiin sopiva lisuke.
Tämä teksti tulee ihmiseltä, joka syö paholaisenmunia kuin karhu puolukoita. Odotukset olivat korkealla ja ehkä juuri siksi jäi hieman vajaaksi.
Kumppanin kommentit: ”Minusta oli ateriakokonaisuudessa oikein hyvä bataatin ja kanan kanssa. Olisi luullut, että on raskas, mutta olikin raikas.”
Yhteenvetona: helppo resepti, mutta kaipaa lisäpotkua!
Seuraava reseptitestaus on jo kulman takana! Pysy kuulolla, jos haluat tietää, mikä herkullinen pasta-ateria sai kieleni suorastaan rullalle.
Keittokirjamatkailu alkaa: testissä PARHAAT PASTAT -kirjan Halloumipasta
Tervetuloa mukaan keittokirjamatkalleni ja ensimmäisen reseptiarvostelun ääreen! Ensimmäisenä tämän tallukan arviointiin pääsee bloggaaja-kirjailija Sari Spåran (tunnetaan myös blogista Sweet Food O’Mine) teos Parhaat Pastat, jonka sivuilta aion testata viisi erilaista reseptiä.
Jokainen resepti saa oman postauksensa ja lopuksi kokoan ajatukseni kirjan sisällöstä, ohjeiden toimivuudesta ja siitä, kuinka hyvin kirja palvelee kaltaistani tavan kotikokkia eli ruoanlaitosta innostunutta, mutta alalle kouluttamatonta tavan tallaajaa. Älä odota Michelin-tason analyysiä, vaan rehellisiä mietteitä kaoottisesta keittiöstä, jossa usein vallitsee käristyneen valkosipulin kitkerän irpakka haju.
Halloumipasta löytyy kirjan sivulta 28.
Halloumikeittoa ja kikhernekatastrofi
Ensivaikutelma reseptistä oli lupaava. Simppelit raaka-aineet, jotka on helposti saatavilla pienestä lähikaupasta ja ne ovat ennenkaikkea budjettiystävällisiä. Halloumin ja pastan lisäksi reseptistä löytyy kirsikkatomaattia, valkosipulia, tuoretta minttua, oliiviöljyä, balsamicoa ja saksanpähkinää. Mausteiksi riittää suola ja pippuri, joita lisätään sapuskaan omien makunystyröiden tuntemusten mukaan.
Ensimmäinen testikerta oli… opettavainen. Erilaisuuden (ja lisäproteiinin) tavoittelu kopsahti omaan nilkkaan, kun pastaksi valikoitui kikhernefusilli. Kikhernepasta toi annokseen ikävän rakeisen koostumuksen ja maun, joka riiteli tomaatin ja halloumin kanssa kuin meidän suku yhteisen kesämökin mökkivuoroista. Päätin antaa tälle ruoalle vielä uuden mahdollisuuden ja tällä kertaa pysyin tutussa ja turvallisessa pennepastassa. Heti parempi kokemus! Annoksessa on niin paljon makua, että se ei tarvitse pastaa muuhun kuin kuljetusalustaksi lautaselta suuhun.
En ole koskaan ennen paistanut halloumia pannulla. Meillä halloumi kuuluu grilliin. Ei ollut hyviä grillauskelejä, joten päädyin luopumaan hallouminpaistoneitsyydestäni. Ohje neuvoi paistamaan halloumille kauniin pinnan, mutta ei maininnut, käytetäänkö paistamiseen öljyä. Ensimmäisellä testikerralla käytin tilkan öljyä ja halloumi ruskistui oikein mallikkaasti. Toisella kerralla öljyä lipsahti pannulle reippaammin ja halloumikin päätti sylkäistä ylimääräiset nesteensä pihalle eli tuloksena oli pannullinen kiehuvaa halloumikeittoa. Nakkasin ylimääräisen nesteet pois ja ruskistelin juustot rauhassa loppuun. Tästä opin, että öljyn määrällä todella on väliä ja että halloumeissakin on selkeitä eroja tuote-erien välillä.
Pähkinäpulma ja yrttimietteitä
Hallouminpaistoneitsyyden menettämisestä puheenollen tätä reseptiä kokeillessa lähti myös toinen neitsyys! Paahdoin ensimmäistä kertaa elämässäni saksanpähkinöitä. Hienonsin pähkinät ennen paahtamista ja sain aikaan… palanutta pölyä. Osa pähkinöistä pääsi kärähtämään, joten ensi kerralla taidan paahtaa pähkinät kokonaisina ja pilkon vasta jälkeenpäin. Tämän reseptin kokeilu on kyllä ollut melkoinen reality check keittiössä…
Reseptin tuore minttu jakoi mielipiteitä. Toisaalta se toi annokseen kivaa raikkautta, mutta jäi myös hieman taka-alalle etenkin tomaatin ja balsamicon happamuuden kanssa. Itse lisäisin seuraavalla kerralla enemmän valkosipulia (koska ”liikaa valkosipulia” ei ole olemassa) ja voisin hyvinkin kokeilla tuoretta basilikaa mintun sijaan. Saksanpähkinät toivat rapsakkuutta, mutta maun puolesta olivat aika vaatimattomia eivätkä tuoneet annokseen oikein mitään lisää.
Jämäruuasta uudeksi herkuksi
En ole täysin vakuuttunut siitä, olenko oikeasti pastaihminen, loin seuraavana päivänä tähteistä täydellisen herkullisia ja rapsakoita lämpimiä voileipiä. Pakastettujen paahtoleipäsiivujen päälle laitoin tomaatti-halloumiseosta ja raastoin keon cheddaria. Leivät viihtyivät uunissa, kunnes juusto oli sulanut ja leipien reunat ruskettuneet. Päälle laitoin muutaman lehden tuoretta basilikaa. Täydellinen yhdistelmä ja upposi minuun paremmin kuin pastan kanssa! Tämä oli se hetki, jolloin reseptin potentiaali todella aukesi. *lisää tähän ilotulitus-emoji*
Kumppanin kommentit: ”Tykkäsin kovasti halloumista ja tomaatista. Oikein toimiva yhdistelmä. Minttu ei maistunut. Ensi kerralla vielä enemmän tomaattia, niin tulee aika lailla namia.”
Lyhyt tuomio: toimiva perusresepti. Halloumipasta, joka kestää säätöä
Olet selvinnyt ensimmäisen reseptiseikkailuni päätepisteeseen. Lisää pastaa ja seikkailuja köökissä on luvassa pian. Kokeilut jatkukoon!
