Neljännen testattavan reseptin kohdalla Sari Spåran Parhaat Pastat -keittokirjassa otettiin käyttöön ilmeisen minimalistinen nimeämislinja: reseptin nimi oli Kinkku-pastasalaatti 1. Hörähdin ääneen. Onko seuraavaksi tulossa ”Tonnikalapastasalaatti 2 – Paluu hellan ääreen”? Mutta ei pastasalaatti nimeä pahenna, jos ei nimi pastasalaattia. Tämä resepti löytyy kirjan sivulta 108.
Vaatimaton nimi, entä maku?
Ohje itsessään oli juuri niin helppo ja suoraviivainen kuin nimi antoi odottaa. Periaatteessa: pilko, sekoita, jätä rauhaan. Ainekset olivat arkiset. Kinkkua, pastaa, maustekurkkua, sipulia ja kirsikkatomaatteja. Ei mitään ihmeellistä. Kaikki löytyi lähimarketin hyllystä ilman erityistä etsimistä.
Kastike oli yhtä mutkaton kuin itse salaatti. Se toimitti tehtävänsä, mutta ei herättänyt erityisempiä fiiliksiä suuntaan tai toiseen. Teki mitä pyydetään, ei enempää, ei vähempää.
Meillä Kinkku-pastasalaatti 1 päätyi illallispöytään grillatun ryynimakkaran ja chilisen mausteisten bataattilanttien seuraksi. Pisteet yhteispelille: makean chilinen bataatti ja rasvainen makkara ottivat pääroolin ja pastasalaatti hoiti lisukkeen tehtävän oikein hyvin.
Jos eristetään Kinkku-pastasalaatti 1 koko ateriasta, niin tällä kertaa jäätiin vähän vaimeanlaimean lopputuloksen puolelle. Makua olisi saanut olla enemmän. Ehkä ripaus lisää jotain suolasta, pientä kirpeyttä ja jotain potkua? Nyt se oli kuin minä juhlissa: paikalla, mutta kukaan ei muista oliko oikeasti paikalla.
Toinen mahdollisuus tuunauksen avulla
En halua tuomita tätä reseptiä yhdellä kokeilulla. Olen ruoan tuunaaja, reseptiaktivisti, jonka on hankala hyväksyä keskinkertaisuutta illallispöydässään. Tämä pastasalaatti ansaitsee uuden mahdollisuuden!
Suunnittelin vaihtavani kinkun tilalle suolamakkaraa, koska salaatti toden teolla kaipaa jotain suolaisuutta nostamaan sen uudelle tasolle. Kokeilen lisätä myös puolikkaan Granny Smith -omenan tuomaan happoa ja makeutta. Kastikkeeseen ehdottomasti lisää valkosipulia ja ehkä pieni turistus sitruunanmehua.
En ole luopunut toivosta, mutta en myöskään aio taistella tämän reseptin puolesta.
Seuraavana iltana Kumppani kaiveli pastasalaatin jämät jääkaapista ja paritti sen yhteen grillatun Jalotofun AASIA-tofun kanssa. Kuulosti melko eksoottiselta yhdistelmältä, mutta kuulemma toimi yllättävän hyvin yhteen.
Tässä kohtaa mietin, oliko resepti oikeastaan suunniteltu tällaisiin tilanteisiin: toimimaan pohjana, jota tuunataan persoonallisemmilla aineksilla. Se on hyvä valinta silloin, kun syöjinä on suuri porukka, joka ei ole kiinnostunut sen kummemmista makuseikkailuista.
Lopputulema: ihan OK. Mieto, varma ja vähän tylsä. Suurimpana vahvuutena yksinkertaisuus, jonka päälle on helppo rakentaa.
Parhaat Pastat -keittokirjan makumatka on edennyt lähes loppuun, ja jäljellä on enää yksi resepti ennen lopullista tuomiota. Viimeinen ohje herätti minussa lämpimän nostalgisen fiiliksen ja lapsuuden makumuistot suorastaan tulvivat pintaan. Pysy kuulolla, luvassa on viimeinen testikierros!
